Kattilahuone

Suomennettu englanninkielisestä "The Boiler Room" creepypastasta.

*****

Jos menet Montpelieriin, pohjois-Dakotaan, löydät pienen koulun.
Jos menet kouluun, ja suuntaat kellarikerrokseen, löydät itsesi pannuhuoneen ovelta.
Mene sinne, ja näet seinille roiskunutta verta.
Läheltä katsottuna, veri muodostaa kuvioita... sanoista.
Ennen kuin voit lukea sanat, valot sammuvat.
Yrität lähteä, mutta ovi on mennyt kiinni ja on lukossa.

Sanotaan, että viisikymmentä vuotta sitten, jotkut lapset lukitsivat talonmiehen pannuhuoneeseen, joka oli epäkunnossa, se räjähti ja tappoi talonmiehen ja lapset.
Nyt talonmiehen henki vainoaa koulua, ja houkuttelee lapsia pannuhuoneeseen, murhaten heidät kostoksi.

Japanilaisia urbaanilegendoja

Eli tässä olisi muutama Japanista lähtöisin oleva ''kummitusjuttu''. :)

Ei heikkohermoisille, enkä suosittele lukemaan yötä vasten!

Aka Manto

Aka Manto  on japanilainen kummitustarina ilkeästä hengestä, joka kummittelee sekä julkisissa vessoissa, että koulun vessoissa.
Jos istut vessassa (yleensä viimeisessä kopissa), mysteerinen ääni voi kysyä sinulta haluatko punaista vai sinistä paperia. Jos vastaat punaisen, henki viiltelee sinua niin kauan, että vaatteesi ovat aivan veressä.
Jos vastaat sinisen, sinua kuristetaan niin kauan, että kasvosi muuttuvat täysin sinisiksi. Mikäli vastaat muun värin, hän vetää sinut Helvettiin. Ainoa vaihtoehto pelastua, on vastata, ettet halua paperia.

Kuchisake-onna

Kuchisake-onna, eli viillettysuinen nainen on nainen japanilaisesta kummitustarinasta. Legendassa kerrotaan, että naisen aviomies silpoi tämän suun naisen ollessa uskoton, ja nainen palasi ilkeänä henkenä maan päälle.

Nykyään kerrotaan, että lapsen kävellessä myöhään yöllä yksin, häntä tulee vastaan nainen, jolla on valkoinen kasvosuojain, mikä ei ole harvinainen näky Japanissa, jossa ihmiset suojautuvat kasvosuojaimen kanssa kylmältä ja vilustumiselta. Naisella on myös päällään vaaleanruskea päällystakki.

Nainen kysyy ”Olenko kaunis?” ja jos lapsi vastaa kieltävästi, nainen tappaa tämän puhkomalla lapselta silmät saksilla, ja leikkaamalla tämän palasiksi.
Jos lapsi vastaa myöntävästi, nainen riisuu naamion, paljastaa silvotun suunsa ja kysyy, ''Entä nyt?”.

Jos lapsi vastaa kieltävästi, hänet leikataan kahtia. Jos lapsi kuitenkin vastaa myöntävästi, nainen silpoo hänen suunsa samanlaiseksi kuin omansa. On kuitenkin mahdollista hämmentää naista sanomalla ”Olet normaali”.

On myös mahdollista saada nainen armahtamaan ja pyytämään anteeksi itseltään.
Myös lapsi voi kysyä ”Olenko minä kaunis?”, jolloin nainen hämmentyy ja lähtee pois.

Teke-Teke

Teke Teke (tunnetaan myös nimellä Tek-Tek) on japanilainen nuoren naisen tai koulutytön haamu, joka putosi kiskoille ja leikkautui kahtia jäätyään junan alle.
Kostonhimoinen henki kantaa mukanaan joko viikatetta taikka sahaa, jolla se leikkaa varomattoman uhrinsa kahtia, samalla tapaa kuten hän itsekin on.
Henki kulkee käsiensä tai kyynärpäittensä varassa ja raahaa yläruumistaan maata pitkin, mistä syntyy Teke Teke -ääni.

Teke-Tekestä on myös toinen variaatio, Kashima Reiko.
Reiko oli japanilainen nainen, joka jäi myös junan alle, leikkautuen keskeltä kahtia. Reiko kummittelee jostain syystä vessoissa.

Hän ilmestyy sinne vaatimaan jalkojaan takaisin. Jos tapaat hänet, hän saattaa kysyä sinulta missä hänen jalkansa ovat. Oikea vastaus on: Meishin asemalla.
Jos et vastaa, hän silpoo sinut samalla tavalla kuten hän itsekin on, eli keskeltä kahtia.

テケテケ (Teke Teke)

鹿島玲子 ( Kashima Reiko)

Randomipaskaa vol 666

Noniin, olen nyt katsonut sen verran kauhufilmejä, että olisi aika tehdä tiivistelmä siitä, mitä jokaisessa kauhuelokuvassa ei saisi tehdä, mutta silti niitä tehdään.

Kauhuelokuvien sääntöjä:

-Älä vastaa puhelimeen
-Kieltäydy lähtemästä vieraan ihmisen mukaan
-Älä sano ''palaan pian'' sillä todennäköisesti niin ei tapahdu
-Tarkista myös auton takapenkki!
-Älä harrasta seksiä tai muita siveettömyyksiä, olet todennäköisemmin kuoleman oma jos niin teet
-Naiset selviävät useammin
-Älä mene metsään
-Älä luota vanhuksiin
-Älä lukitse itseäsi vessaan tai komeroon
-Älä mene ullakolle
-Äläkä huokaise helpotuksesta liian aikaisin, selkäsi takana voi olla joku tai jokin!
-Nuoret naiset tapetaan ensin
- Älä lähesty kuolleeks luulemaasi ihmistä tutkiaksesi sitä tarkemmin.

Toinen maa

Pidä tämä mielessäsi:

Jos elämä tuntuu joskus niin mahdottomalta, että tahdot kuolla, ja sinulla on siihen keinot ja olet jo kirjoittanut itsemurhaviestin rakkaimmillesi... Lopeta. Lopeta heti.

Ota sen sijaan käteesi sakset. Leikkaa viestistäsi avaimenmuotoinen pala ja mene ovelle. Mikä tahansa ovi kelpaa. Työnnä paperiavainta ovea kohti ja käännä sitä, kuin kääntäisit sitä mielikuvituslukossa.

Lukko on oikea. Avaa ovi. Sen takaa löydät sen. Toisen maailman. Sen maailman, joka korvaa tämän maan kun tämä maailma kuolee. Kuolemaa ei voi estää, mutta sitä odotellessa se toinen maailma kuuluu kokonaan sinulle.

Varoituksen sana: se toinen maailma on kovin erilainen kuin tämä.

Leffakatsaus: Tetsuo: The Iron Man

(Olen siis aiemmin kirjoittanut nämä, mutta siirrän nyt nämä Galleriasta tänne)

Leffakatsaus-sarja jatkuu.
Tällä kertaa vuorossa oli japanilainen cyberpunk/kauhu- elokuva vuodelta 1989.

Ohjaaja - Shinya Tsukamoto
Tuottaja - ^
Käsikirjoitus - ^
Kuvaus - Kei Fujiwara

Tulee sisältämään JUONIPALJASTUKSIA, joten älä lue jos et ole katsonut elokuvaa!

Elokuva alkaa kohtauksella jossa tuntematon mies (Shinya Tsukamoto) repii reitensä auki, ja asettaa sinne ruosteisen rautaputken. Kun se huomaa, että se haava märkii ja on täynnä matoja, se huutaa kauhuissaan ja juoksee tiellä ja jää auton alle.

Ajaja (Tomorowo Taguchi) ja sen tyttöystävä (Kei Fujiwara) säikähtää, että ne on ajaneet miehen päältä. Ne hautaavat kauhuissaan sen miehen ja sitten ruvetaan paneskelemaan siinä haudan vieressä.

Kuten kunnon kauhuelokuvaan kuuluu, kuollut mies palaa tietenkin kostamaan haudan takaa tälle yliajajalle.
Mutta millä tavoin?

Ei ainakaan millään perus kliseisellä kauhuelokuvista tutulla tavalla.

Se selviää vain katsomalla :)

Elokuva on siis japaninkielinen, ja katsottavissa YouTubessa.
Linkki alhaalla.

TETSUO: THE IRON MAN (1989) FULL MOVIE + ENGLISH SUBTITLES

Elokuvan jatko-osia ovat Tetsuo II - Body Hammer sekä Tetsuo III - The Bullet Man.

Suosittelisin kaikille scifin ystäville :)

Leffakatsaus: Baby Blues/Cradle Will Fall

 Laitoin tämän Galleriablogiini, jotenka miksi en tunkisi sitä samantein tänne? XD

Mitä tekisit jos joku sinulle tuttu ja turvallinen henkilö osoittautuisikin sairaaksi tappajaksi?

Päätinpä sitten mennä katsomaan tämän elokuvan, jota on sanottu sairaaksi, oksettavaksi ja järkyttäväksi. Olen jo aiemmin kuullut puhuttavan tästä elokuvasta, joten tällä kertaa olikin sitten mahdollisuus katsoa se!

(Katsoin sen YouTubesta, ilman tekstejä. Elokuva on puhuttu englanniksi, joten kyllä siitä ymmärtää.)

Sanotaan, että mikäli olet tarpeeksi väsynyt ja masentunut, alat nähdä ja kuvitella asioita, jotka eivät ole totta.

Elokuva kertoo naisesta, joka kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta sekä lapsista, joiden on taisteltava hengestään kun äidin todellisuudentaju menee sekaisin ja murhanhimo ottaa vallan.

Lapsien on turvauduttava omaan neuvokkuuteensa kun isä on poissa ja he ovat kaukana maaseudulla seuranaan mielipuoli, joka he joskus tunsivat äitinään.

Itse elokuvakokemus oli rankka, ottaen huomioon, että elokuva pohjautuu tositapahtumiin (Andrea Yatesin tapaus).
Andrea Yates on amerikkalainen nainen, joka tappoi viisi lastaan hukuttamalla heidät kylpyammeeseen vuonna 2001. Nuorin lapsista oli 6 kuukautinen.

Mutta elokuvan loppu teki siitä kokemuksesta järkyttävän.

Mitä elokuvassa tapahtuu ja etenkin lopussa, sen saatte katsoa itse. :)

En suosittele elokuvaa etenkään herkimmille ihmisille, sillä sisältö on hyvin slasher- tyylinen. Ja koska elokuvassa on lapsia, ja se pohjautuu tositapahtumiin. Sekä yksi eläimentappokohtaus. Älkää kasoko jos olette herkkiä.

Baby Blues. Se on järkyttävä. Ja jää mieleen pitkäksi aikaa.

Löydät elokuvan tästä. 

EI HEIKKOHERNMOISILLE!

Tunneli

Käyn koulua läntisessä Pennsylvaniassa, ja aivan kuten muissakin maaseudulla sijaitsevilla kouluilla, on meilläkin omat kummitustarinamme.

On Emma-niminen haamu, joka kummittelee teatterissa, vanhimmassa opiskelija-asuntolassa kummitteleva nimetön haamu ja satoja ruumiita lammessa ynnämuuta.
Nämä tarinat ovat kuitenkin niin väritettyjä (jopa koulun hallinnon puolesta), että niitä on vaikeaa uskoa.
Aina välillä kuulee kuitenkin haamusta, joka kummittelee kampuksellamme olevassa tunnelissa.

Se kulkee aina edellämainitusta teatterista muutamiin vanhoihin rakennuksiin, joissa on makuusaleja, mutta suurimmaksi osaksi sitä käytetään juhlatilana.

Tätä kummitustarinaa kuulee kuitenkin harvoin.

Monet oppilaat eivät edes tiedä tämän tunnelin olemassaoloa. Minä ja muutama ystäväni saimme kuulla tunnelista eräältä ystävältä, joka asuu tunnelin päässä olevassa rakennuksessa.
Hän kuulemma löysi sen seikkaillessaan ympäri kampusta. Hän pelästyi jotain ääntä ja "juoksi kauas sieltä eikä mennyt takaisin".
Muutama päivä sen jälkeen, kun hän oli kertonut tunnelista meille, vahvisti vanha huoltomies tunnelin olemassaolon, sanoen: "En menisi sinne. En ainakaan ilman valoa."

Eräänä iltana poltimme ystäviemme kanssa muutamat jointit ja päätimme lähteä tunneliin - ilman valoja.
Koska halusimme varmistua siitä, ettei kukaan loukkaantuisi, vedimme pitkää tikkua ja se, joka sai lyhyimmän tikun kävisi tunnelissa, kun me muut odottaisimme tunnelin suuaukolla.


Hankimme tekniikan opiskelijoilta pimeässä kuvaavat kamerat ja lainasimme radiopuhelimia ystäväni vanhemmilta, jotka asuvat lähellä koulua.
Meitä oli viisi, joten neljä meistä odottaisi tunnelin molemmilla puolilla, kun yksi kävisi tunnelissa kameran kanssa. Jos jotain tapahtuisi, voisimme käyttää radiopuhelimia.

Koska olin lihava ja laiska, varmistin todellakin sen, etten saisi pitkää tikkua vaan sen sijaan ystäväni Jeff hoitaisi homman kotiin.
Ensimmäisenä tunneliin päästyämme tajusimme, että paikka oli säkkipimeä ja haisi ihan kissankuselle.
Jeff lähti minun puoleltani, jossa valokatkaisin oli (tai no ei valokatkaisin vaan enemmänkin vipu sähkökaapissa, jos tiedätte mitä tarkoitan).
Testasimme radiopuhelimia ja pian hiljennyimme.
Jeff laski mielessään kolmeen ja aloitti tehtävänsä.

Käänsimme taskulamppumme poispäin tunnelista voidaksemme nähdä, jos joku saapuisi paikalle ja voidaksemme pitää huolta siitä, että pimeänäkö kamerassa toimisi.
Kuulimme Jeffin askeleet noin minuutin ajan, kunnes ne katosivat kokonaan.
Sen jälkeen odotimme Jeffin soittoa - halusimme tietää, että hän oli kunnossa. Aika tuntui ikuisuudelta minuutti toisensa jälkeen, kunnes yhtäkkiä kuulin puhetta radiopuhelimestani.

Se oli toinen "joukkue", siis ystäväni tunnelin toisella puolella.

"Hei, lähtikö Jeff jo? Meillä on ihan vitun tylsää."

Tarkastin kelloni ja huomasin, että Jeff oli lähtenyt yli tunti sitten.

"Hän lähti tunti sitten, luulin että kusetat meitä."

"Mitä helvettiä? Laita valot päälle ja kun me näemme ne, tapaa meidät tunnelin puolessavälissä."


Kesti hetki ennen kuin ruosteinen vipu suostui yhteistyöhön. Selvästikään tunnelia ei oltu käytetty aikoihin.
Vivun toimimisenkin jälkeen valojen syttymisessä meni aikansa, mutta onneksi kuulimme suhteellisen nopeasti ystäviemme äänet uudelleen.

"Selvä, valoa on, juoskaa."

Tunneli ei voinut olla kilometrien pituinen, emmekä nähneet koko matkan aikana yksiäkään portaita, viemäriluukkua, ovea tai mitään muutakaan tietä pois tunnelista.
Ainut poistumistie oli pitkä suora toiseen rakennukseen.

Hetken hölkkäämisen jälkeen kuulin ystävieni lähestyvän. Juuri kun olin huutamassa heille, kompastuin.

Kaatuminen sai minut huonovointiseksi mutta ei mennyt kauaa, kun olin jo jaloillani ja saatoin katsoa mihin olin kompastunut.
Se oli se helvetin kamera.
Tai ainakin jäänteet siitä.
Linssi oli pois paikoiltaan, kantokahva oli revitty pois paikoiltaan, näyttö oli haljennut ja roikkui johtojensa varassa. 

"Missä helvetissä Jeff on?
Entä missä on hänen radiopuhelimensa?"

Sitä me kaikki mietimme ennen kuin nousin ylös ja tungin kameranraadon laukkuuni.

"Vitut, meidän täytyy päästä ulos täältä. Soitamme hänen puhelimeensa kun pääsemme ulos."

(Tunneli oli vanhojen rakennusten päästä eikä uusien, joten lähdimme suoraan ajamaan ja jätimme puhelimemme autoon.)

Kuusikymmentäseitsemän puhelua.

Soitimme hänelle 67 kertaa emmekä löytäneet häntä.
Noista puheluista on siis viikko - sen jälkeen olemme soittaneet hänelle lukemattomia kertoja. Luoja tietää, kuinka monta kertaa. 

Hänen kämppiksensä ei lopeta minulle tekstaamista.
Pelkään Jeffin puolesta, kun mietin, missä hän on.
Minua kuitenkin kammottaa vielä enemmän se, että kameran muistikortti ei enää ollut paikoillaan, kun palasin opiskelija-asuntolaan ja tarkistin asian. 

Tänään sain paketin.
Avasin sen.
Paketista löytyi Jeffin puhelin, muistikortti ja lappu, jossa luki: "En katsoisi sitä".

Hänen puhelimensa soittotiedot loppuivat 99 puhelun jälkeen ja soittajia olivat hänen tyttöystävänsä, hänen äitinsä, me, ja saapuneita tekstiviestejä hänellä oli lukematon määrä.
En voinut lukea niitä.
Tiedän, ettei minun kannattaisi katsoa muistikortin sisältöä. Minun on kuitenkin pakko tietää, missä Jeff oli. Pakko.

Olen niin peloissani juuri nyt. Katsoin muistikortin sisällön.
Ei jumalauta olen peloissani. Heti, kun sain sen katsottua, valot huoneessani sammuivat.
Ne ovat tosin välkkyneet jo muutaman päivän, joten se on varmaan vain sattumaa.
Kuitenkin minua huolettaa se, että kortin nauhan lopussa voin vannoa nähneeni talonmiehen kasvot. Pysäytin filmin varmaan kaksikymmentä kertaa siihen kohtaan.
Sen on siis pakko olla hän. Ihan pakko.

Vielä enemmän minua kuitenkin huolettaa ääni katossani.
Ihan kuin joku tömistelisi. Kun asuin kolmannessa kerroksessa, se ei olisi outoa, mutta nyt olen neljännessä kerroksessa.
Täällä katon ja huoneeni välissä ei ole mitään muuta kuin ahdas tila ilmastoilaitteineen ja kaapeleineen.
Tömistely ei lopu. Lopettakaa se.

Sain tekstiviestin Jeffiltä minuutti sitten. Jätin puhelimen olohuoneeseen. Luulin sen siis olevan kämppikseni, mutta hän lähti kotiin viikonlopuksi eikä palaa kuin huomiseen mennessä.
Ovi on lukossa - automaattisesti.
Menin olohuoneeseen ja puhelin oli kadonnut.
Soitin siihen kolme kertaa.
Ja kolmannella kerralla siihen vastattiin. Kuulin vain hengitystä.
Puhelu katkesi.
Tekstasin muille ystävilleni mutta he eivät vastanneet.
Mitä vittua minä teen?

Yritin mennä tupakalle mutta ovi ei aukea.
Ihan sama, kuinka kovaa koitan vääntää kahvaa.
Olen luultavasti menettämässä mielenterveyteni. Saan soittoja Jeffin puhelimesta alituiseen. Koko ajan.

Toivon, etten koskaan olisi kertonut teille tätä tarinaa.
Toivon, etten koskaan olisi saanut sitä pakettia, ja toivon, että en olisi ollut utelias ja avannut kortin sisältöä tietokoneellani.

Mutta kaikista eniten toivon, etten enää kuulisi hengitystä puhelimeni kautta.

Ei vittu.
Puhelimeni ei toimi.
Vastasin siihen ja puhelu sammui joka kerta, mutten tajunnut sitä kuin vasta nyt. Hengitys on siis minun korvassani.
Voin nähdä hänen heijastuksensa näytöllä.
Hän tietää tämän olevan viimeinen asia, jonka kirjoitan.
Saan siis kirjoittaa tämän loppuun. Älä koskaan mene siihen tunneliin.
Älä koskaan jätä huomioimatta vanhan miehen neuvoa.